Siru Kalpio
MILLENIAALIEN TSEMPPAAJA
Burger Kingin ketjujohtaja Siru Kalpio tietää, mitä yhteistä on kilpatanssissa ja suuren ravintolaketjun johtamisessa. Siru on työskennellyt ravintolapäälliköiden esimiehenä viimeiset 25 vuotta, mutta ennen sitä hän kilpaili SM-tasolla vakiotanssissa 28-vuotiaaksi asti. Hän oppi jo urheiluvuosina, että menestys alkaa tavoitteen kirkastamisesta ja matkalla vaaditaan sitkeyttä.
"Luon yhä mielessäni ensin toivotun lopputuloksen: millaista elämäni on, kun olen saavuttanut tavoitteeni. Sen jälkeen teen kaikki ratkaisuni tavoitetta kohti. Mahdollinen epäonnistuminen on analysoitava nopeasti, jotta voi löytää uusia tapoja toimia ja mennä eteenpäin", Siru kertoo.
Sirun missiona on saada Burger Kingin tiimiläiset menestymään heidän omien vahvuuksiensa kautta. Hän oli aiemmin kouluttautunut business coachiksi ja huomannut, miten hyvin valmentava johtaminen auttoi ihmisiä oivaltamaan erilaisia keinoja päästä tavoitteeseen.
VALMENTAMOSTA UUTTA PALOA JOHTAMISEEN
2015 Siru päätti ilmoittautua Valmentamon LCF® Life coach -koulutukseen, koska halusi kehittää ja haastaa itseään valmentajana. Koulutus täytti odotukset ja antoi konkreettisia työkaluja valmentamiseen.
"Koulutuksessa oli huippuryhmä erilaisia ihmisiä eri aloilta. Jokainen meistä löysi askeleita eteenpäin omassa sisäisessä kasvussaan ja pystyi auttamaan muita valmennuksen avulla."
Myös kouluttaja Anne Karilahti saa Sirulta suuren kiitoksen.
"Anne elää valmentamisen ja omat arvonsa todeksi. Hän näyttää omalla esimerkillään, että jokainen voi elää omannäköistä onnellista elämää, kun uskaltaa irrottautua yhteiskunnan ja muiden odotuksista."
Koulutuksen aikana Siru pohti uudelleen uraansa ja kysymystä, mikä hänestä tulee isona. Vuoden aikana hän sai oivalluksia itsestään.
"Olin aina vaatinut itseltäni paljon ja asettanut riman korkealle. Koulutuksen aikana opin, että riman yli pääsee myös hellittämällä. Oivalsin, että asiat tapahtuvat, vaikka itse hellittäisin. Sain myös uutta uskoa ja paloa omaan tekemiseen. Tiedän nyt vielä rohkeammin sen, kuka olen johtajana."
Tällä hetkellä Siru luotsaa milleniaalitiimiä, joka koostuu 51 Burger King -ravintolan ketjujohdon tiimistä muun muassa aluepäälliköistä.
"Johtajana valmennan 60-prosenttisesti. Esittelen aiheen, esitän kysymyksiä ja annan ihmisten löytää ratkaisut itse, jolloin rakennamme yhdessä esimerkiksi tavoitteen tai toimintasuunnitelman. Haluan tukea muita onnistumaan tehtävässään omien vahvuuksiensa kautta. Tehtäväni on kysyä, kunnioittaa, kuunnella, kannustaa, kehua ja kiittää."
**
HALUATKO SINÄ RATKAISUKESKEISEKSI VALMENTAJAKSI?
Valmentamon LCF Life Coach®-koulutus on Suomen suosituin life coach-koulutus. Lue lisää
TÄÄLTÄ