Sannis Nybergh
VAHVUUKSIEN VALMENTAJA
Sannis, viralliselta nimeltään Sanna-Maija Nybergh, on erityisluokan opettaja ja nepsyvalmentaja, joka lähti koulutukseen hakemaan työhönsä lisää konkreettisia keinoja lasten ja perheiden auttamiseksi. Uusia työkaluja hän kokee saaneensa roppakaupalla.
"Koulutus oli aivan ihana kokemus. Se oli sellainen oma kuplansa, missä sai viettää antoisan viikonlopun kerran kuukaudessa."
Sannis koki, että koulutuspäivien aikana sai olla vaan, eikä tarvinnut ajatella mitään ylimääräistä. Koulutus poikkesi perinteisestä opiskelusta niin, että mitään ei päntätty paperista, vaan asiat opittiin käytännön harjoitusten kautta.
"Työssäni opettajana annan itsestäni koko ajan muille, siksi oli ihanaa olla vaan ja imeä itseensä asioita.
Jokaisella kerralla oli aihe, jota käsiteltiin käytännönläheisten harjoitusten kautta. Ryhmässä oli ihmisiä monenlaisista taustoista ja oli ehdottomasti rikkaus haastaa omaa ajatteluaan ja kyseenalaistaa asioita. Tulen itse akateemisesta maailmasta ja olen järkiorientoitunut. Koulutuksessa opin poimimaan itseä kiinnostavat pointit eri aiheista."
Koulutuksen tärkeintä antia Sannikselle oli ajatusten avartuminen erilaisten harjoitusten ja keskustelujen kautta.
"Olen tottunut olemaan äänessä opettajana. Nyt opettelin myös kuuntelemaan, olemaan läsnä ja kohtaamaan. Tärkein oppi oli kuuntelun taito. Se, että keskittyy kuuntelemaan ja kysymään oikeat kysymykset sen pohjalta."
Sannis opiskeli Valmentamossa opettajan työnsä ohessa. Hän ryhtyi täysipäiväiseksi yrittäjäksi elokuussa 2020 ja tekee valmennuksia, sekä kirjoittaa blogia ja toimittaa Positiivinen vanhemmuus - tunnetaidoista ja vahvuuksista voimavaroja arkeen - podcastia SannisShining - yrityksensä kautta. Nepsy-valmentajan ja elämäntaidonvalmentajan koulutukset antoivat hänelle vahvan teoreettisen ja käytännöllisen pohjan valmentajana toimimiseen. Lisäksi hän on kouluttautunut muun muassa lasten ja nuorten tunne- ja tietoisuustaito-ohjaajaksi.
"Missioni on tukea lapsia, aikuisia sekä perheitä tunnistamaan omat vahvuutensa. Nyt koen olevani valmiimpi valmentaja ja kykenevä auttamaan asiakkaitani löytämään oman loistonsa."
Lue lisää Sanniksesta täältä: https://sannisshining.fi/
**
HALUATKO SINÄ RATKAISUKESKEISEKSI VALMENTAJAKSI?
Valmentamon LCF Life Coach®-koulutus on Suomen suosituin life coach-koulutus. Lue lisää TÄÄLTÄ