
Mia Louhe
LÄSNÄOLOVALMENTAJA
Mia Louhen matka itseen alkoi Valmentamon LCF Life Coach® -koulutuksessa.
“Se oli avaava matka. Koulutuksen aikana tunteet alkoivat tulla pintaan, ja niitä tulikin sitten ihan vyörymällä. Opin olemaan läsnä itselleni ja tunteilleni silloinkin, kun ne vain vyöryvät ylitse.”
Koulutuksen jälkeen hänelle ei ollut vielä selvää, mikä hänen polkunsa oli. Niinpä hän päätti jatkaa valmentajan opintoja, ja vuonna 2020 hän opiskeli Valmentamon LCF Life Coach® Masteriksi.
Fysioterapeuttina aiemmin toimineelle Mialle kehollisuus on merkittävä tekijä ja vahvasti läsnä hänen ohjaamilla retriiteillä ja harjoituksissa. Pikkuhiljaa oma polku ja vahvuudet alkoivat kirkastua. Etenkin läsnäolon taito nousi esiin asiakastyössä, ja Mia oivalsi sen olevan hänelle merkittävä voimavara, jota hän hyödyntää päivittäin.
“Tärkeimpiä valmennuksesta oppimiani taitoja, joita käytän päivittäin työssäni, ovat kuunteleminen, läsnäolo ja taito kysyä herätteleviä ja avaavia kysymyksiä. Ihmiset tarvitsevat läsnäoloa. Huomaan sen asiakastyössä, jossa saan paljon kiitosta juuri kyvystäni olla läsnä.”
Läsnäolosta on ollut paljon hyötyä Mialle myös kotona lasten kanssa.
“Kun osaa olla läsnä omalle sisäiselle lapselleen ja luoda turvan tunnetta itselleen, on helpompaa myös ottaa vastuuta omista tunteistaan ja reaktioistaan etenkin lasten kanssa. Se helpottaa myös arkielämän tilanteiden esiin nostamien triggereiden kohtaamista ja käsittelyä.”
Tietoisuus omista tunteista auttaa Mian mukaan myös kehittämään kommunikaatiotaitoja. Harkitusti ja rauhallisesti puhuvalla Mialla on taito antaa toiselle tilaa ja kuunnella syvästi, mitä sanotaan.Hän kiinnittää erityistä huomiota siihen, millaisia sanoja käyttää kommunikoidessaan, sillä se vaikuttaa vahvasti siihen, millaisia asioita elämässään vahvistaa.
Mian työkalupakkiin valmentajana kuuluu myös NLP Practitioner -tutkinto.
Työssä jaksaminen on tärkeä aihe, jota hän haluaisi tuoda esiin lisää, sillä hänellä on itselläänkin kokemusta uupumisesta. Mian parhaat vinkit uupumuksen estämiseksi ovat priorisointi, itsetuntemus, oman arvomaailman tutkailu ja siihen liittyvät harjoitukset yhdistettynä kehon kuunteluun.
HALUATKO SINÄ RATKAISUKESKEISEKSI VALMENTAJAKSI?
Valmentamon LCF Life Coach®-koulutus on Suomen suosituin life coach-koulutus. Lue lisää TÄÄLTÄ.