TAKAISIN

Emmi Savolainen

MOTIVOIVAN TYÖELÄMÄN VALMENTAJA

Kun Emmi haki mukaan LCF Life Coach® -ratkaisukeskeisen valmentajan koulutukseen, hän kaipasi ennen kaikkea uusia työkaluja ja näkökulmia omaan työhönsä. Hän halusi kehittää ammatillisia taitojaan ja monipuolistaa omaa osaamistaan – mutta koulutus antoi paljon enemmän kuin hän osasi odottaa.

"Odotukseni olivat korkealla jo alusta asti – ja silti ne ylittyivät!"

Valmennuksen aikana Emmi sai arvokkaita käytännön työkaluja, mutta pääsi myös sukeltamaan syvälle itseensä. Hän löysi selkeämmän suunnan, uusia ratkaisukeskeisiä keinoja tasapainoisempaan arkeen sekä rohkeutta kohdata ja käsitellä asioita, joista oli aika päästää irti.

"Tunnen itseni paremmin kuin koskaan – ja se tuo levollisuutta arkeen."

Turvallinen ja inspiroiva oppimisympäristö teki oppimisesta tehokasta ja syvällistä. Etävalmennuksen lämmin ilmapiiri, Valmentamon kouluttaja Anne sekä innostava opiskelijaryhmä toivat jokaiselle teemalle uusia näkökulmia ja inspiroivia oivalluksia.

"Kaikki on mahdollista!" Tämä voimaannuttava tunne valmennuksesta jäi elämään – ja nyt Emmi haluaa jakaa sen myös muille.

INNOSTAVAA JOHTAMISTA

Tällä hetkellä Emmi toimii myyntipäällikkönä yhdessä Suomen suurimmista tavarataloista, vastaten naisten muodin kokonaisuudesta ja tuloksista. Hän johtaa yli 30 hengen tiimiä ja valmentaa avainhenkilöitä kohti yhteisiä tavoitteita.
Emmin johtamisen keskiössä ovat selkeät ja innostavat tavoitteet, konkretiaksi pilkottu tekeminen ja valmentava johtaminen iloa unohtamatta.

Emmi on toteuttanut yksilövalmennusten lisäksi ryhmävalmennuksia 5–100 henkilölle sekä pitänyt inspiroivia puhekeikkoja esihenkilöille ja asiantuntijoille.

"Rakastan herättää uusia ajatuksia, oivalluttaa ja innostaa. Jokaisessa valmennuksessa tehdään myös jotain käytännönläheistä – ja heittäytyminen kuuluu asiaan!"


Valmentamon koulutus antoi Emmille rohkeuden lähteä rakentamaan kevytyrittäjyyttä päätyönsä rinnalle. Nyt hän tarjoaa valmennuksia niille, jotka etsivät suuntaa, haluavat kirkastaa omia tavoitteitaan tai löytää rohkeutta muutokseen.

"Tunnistan vahvuuteni muutoksen draivaamisessa ja uusien keinojen juurruttamisessa – miksi en jakaisi sitä osaamistani myös muille?"

"Sytyn, kun saan toiset syttymään."

www.ratkaisujenreitillä.com

*

HALUATKO SINÄ RATKAISUKESKEISEKSI VALMENTAJAKSI?

Valmentamon LCF Life Coach®-koulutus on Suomen suosituin life coach-koulutus.  Lue lisää TÄÄLTÄ.