Laura Rinne
TYÖHYVINVOINNIN ASIANTUNTIJA
Laura Rinteelle valmentajakoulutus merkitsi tutkimusmatkaa omaan itseen: "Minulle koulutus oli ensimmäinen pitkäkestoinen prosessi, jossa tarkastelin omaa toimintaani uudesta näkökulmasta ja tutustuin itseeni uudella tavalla.
Koulutuksen takia tunnen itseni sekä vahvuuteni ja heikkouteni paremmin."
Tärkeä hyöty koulutuksesta oli työhyvinvoinnin asiantuntijalle myös ammatillinen. Toisaalta Laura sai eväitä silloiseen työhönsä, jossa etsittiin uudenlaisia kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin valmentamisen ratkaisuja yliopisto-opiskelijoiden ja henkilökunnan motivoimiseksi elämäntapamuutoksiin. Myös pitkään esimiestyötä tehneenä Laura sai uudenlaista raikasta näkökulmaa valmentavaan esimiestyöhön.
Millainen koulutus sitten oli? Laura nostaa ensimmäisenä esiin tiiviin ryhmän tärkeän merkityksen. Positiivista oli luottamuksellinen yhdessä tekemisen ilmapiiri. Ryhmän jäsenten kanssa valmentamisen harjoittelu käytännössä alkoi heti koulutuksen alusta asti.
"Erilaista ja yllättävääkin oli päästä heti oppimaan itse tekemällä. Ei jäänyt mahdollisuutta vain kuunnella ja seurailla, vaan heti lähdettiin harjoittelemaan. Tämä oli mielestäni todella hyvä lähtökohta. Samoin harjoitusvalmennettavien kanssa työskennellessä oma valmentajaidentiteetti alkoi heti rakentua ja koulutuksen lopussa oli jo paljon kokemusta käytännön valmentamisesta."
LUOPUMALLA LUOVUUTTA
"Isoin ja radikaalein muutos ammatillisesti on ollut se, että missä tahansa roolissa olen tehnyt töitä, esimiehenä, asiantuntijana tai valmentajana, olen osannut kysyä hyviä kysymyksiä. En yritä antaa vastauksia, vaan esittää
herätteleviä kysymyksiä, joiden avulla päästään eteenpäin. Tästä on hyötyä ihan kaikessa."
Tutustuminen valmennuksen eri työkaluihin avaa Lauran mukaan luovaa ajattelua ja auttaa näkemään millä kaikilla eri tavoilla muutosprosessia saa eteenpäin. Laura on tehnyt paljon yksilö- ja pienryhmien valmennusta
työhyvinvoinnista, itsensäjohtamisesta ja muutosjohtamisesta, joissa kaikissa coaching-taidot ovat olleet käytössä. Lauralla on myös oma yritys, joka tarjoaa coaching-palveluja.
"Ratkaisukeskeisen otteen käyttämisestä kehittämistyötä ohjatessa on suuri hyöty. Itselleni on myös tärkeää, että annan ihmisille tilaa oivaltaa itse ja pohtia asioita. Oma filosofiani on, että usein täytyy ensin luopua jostain vanhasta, ennen kuin voi saada uutta tilalle. Silloin syntyy tilaa myös luovuudelle."
Koulutuksen vahvuus on harjoitusvalmennuksista saatava kokemus, joka antaa rohkeutta kohdata ihmisiä tilanteessa kuin tilanteessa. Samat tekniikat toimivat niin työelämässä kuin yksityiselämässä.
"Minusta tämä koulutus antaa työkaluja, joilla päästään ihmisten kanssa parempiin tuloksiin, omalla kohdallani vaikka johtamisessa, esimiestyössä tai tiimien kehittämisessä. Koulutuksesta saa keinoja, joilla saa ihmiset liikkeelle, ajattelemaan itse ja viemään asioita eteenpäin itse. Ei neuvomalla vaan antamalla tilaa oivallukselle."
Lue lisää Laurasta klikkaamalla tästä.
**
HALUATKO SINÄ RATKAISUKESKEISEKSI VALMENTAJAKSI?
Valmentamon LCF Life Coach®-koulutus on Suomen suosituin life coach-koulutus. Lue lisää TÄÄLTÄ