TAKAISIN

Reija Könönen

MINÄLEMPEYDEN LÄHETTILÄS

Itsemyötätunto ei ole aina ollut helppoa muutosvalmentaja Reija Könöselle. Ennen
minälempeydelle havahtumista hän kritisoi itseään säännöllisesti. Eräänlainen pysähtyminen kumpusi yli 15 vuotta sitten entisen työn aiheuttamasta stressistä.

“Johdin hyvinvointiklusteria messu- ja tapahtuma-alalla. Vaikka työskentelin
hyvinvointitapahtumien parissa, oma paha olo vain kasvoi. Kohtelin itseäni huonosti enkä
osannut vetää rajoja. Lopulta hakeuduin rentoutusopastajan kurssille, että pääsisin
ylikierroksista ja saisin nukuttua.”

Minälempeys on Reijalle tärkeä teema. Hänen ja Sanna Wikströmin aiheeseen paneutuva
Lempeyden kirjan ilmestyi 2020. Reijan mukaan sisäisestä dialogista puuttuu usein
sosiaalinen suodatin, mikä mahdollistaa itsensä sättimisen.

“Minälempeys on sitä, että kohtelee itseään niin kuin kohtelisi hyvää ystäväänsä. Sisäinen
puheemme on monesti niin julmaa, että jos sen sanoisi ääneen jollekulle, niin ei olisi enää
kavereita. Kliininen psykologi Chris Germer on sanonut, että yksi myötätuntoinen teko voi
muuttaa päivän kulun ja monta myötätuntoista tekoa voi muuttaa koko elämän.”

ET OLE VAIN TITTELISI

Reijalla on laaja koulutus valmentajana. Hän on NLP Trainer, Compassion Based Living
Course -myötätunto-opettaja, Business Coach, ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja
mindfulness maisteri. Valmentamon koulutus antoi yritysten ja yksilöiden
muutosvalmentamiseen uusia näkökulmia.

“Sain LCF Life Coach® -koulutuksesta kokonaisvaltaisia työkaluja nimenomaan perhe- ja
parisuhdeasioihin. Oma kokemus oli enemmänkin työelämästä. Vaikka kyseessä olisi
työnohjaus, niin me ihmiset olemme kokonaisuuksia. Jos on vaikkapa avioero meneillään,
niin totta kai se vaikuttaa työn tekemiseen.”

Reijan valmennuksessa otetaan huomioon juuri se monikerroksinen ihminen, joka
valmennukseen saapuu. Kohdattava ei ole vain tittelinsä tai toimenkuvansa.
“Ei elämä mene niin, että nyt minulla on työhattu päässä ja sitten laitan äiti- tai vaimohatun
päähän. Kaikki meidän roolit liittyvät toisiinsa. Valmentamon myötä koin ‘luvallisemmaksi’
tuoda tätä aihetta enemmän esille koulutettavilleni.”

ITSEENSÄ TUTUSTUMISEN TÄRKEYS

Reijan työn keskiössä on kannustaa ihmisiä tutustumaan omaan ainutlaatuiseen itseensä.
Hänen mukaansa omia tunteita ei tarvitse pelätä tai juosta niitä karkuun, kun oppii
tuntemaan tapansa. Siinä vaiheessa, kun yksilö oivaltaa uniikit lahjansa ja vahvuutensa, hän
haluaa olla lempeä sekä itselleen että muille.

“Pitää aidosti hyväksyä, että on keskeneräinen ja vajavainen ja se on ihan ok – niin on kaikki
muutkin ihmiset. Minälempeydessä on sama logiikka kuin lentokoneen turvaohjeissa: ensin
happinaamari omille kasvoille, vasta sitten pystyy auttamaan muita.”

Lue lisää Reijasta: www.relatio.fi

***

HALUATKO SINÄ RATKAISUKESKEISEKSI VALMENTAJAKSI?

Valmentamo kouluttaa LCF Life Coach® -valmentajia, joka on Suomen suosituin life coach -koulutus. Koulutuksia järjestetään Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Seinäjoella ja Hangossa. Lue lisää TÄÄLTÄ.